Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla. WSOY: 2013.
Onpa herkullinen ajatus kirjoittaa kirja politiikan portaille kivunneista naisista yli puoluerajojen. Sisällysluetteloa vilkaistessa kirja luo suuria odotuksia paljastuksista ja partaveitsen terävästä analyysista. Kirjan pitäisi olla manifesti jossa naispoliitikot kertovat mitä kaikkea kammottavaa ovat joutuneet sukupuolensa takia kokemaan. Odotin erityisesti mehukkaita paljastuksia vallan koukeroista ja hyvä veli -verkostoista, kuten on nähty esimerkiksi Ryhmäteatterin kiehtovissa Eduskunta-näytelmissä.
Talvitiehän muistetaan parhaiten "kohuotsikoista", joiden mukaan kirjailija "seurusteli" Matti Vanhasen kanssa, siis taisipa tehdä kirjaa entisestä pääministeristä. En sitten tiedä missä kohti menee haastattelun ja seurustelun raja.
 |
| Mari Kiviniemi kuuli olevansa muun muassa kokovartaloministeri. |
Julkisuuden varjopuolista huolimatta Eveliina Talvitie halusi näyttää kyntensä ja tehdä uskottavan ja analyyttisen teoksen, jossa feministista tutkimusperinnettä sovelletaan tunnettujen naispoliitikkojen maanläheisiin haastatteluihin.
No, miten onnistuttiin?
Eipä kovin hyvin. Aika ajoin ja paikka paikoin haastatteluosiot tarjoavat jonkin mielenkiintoisen hetken. Esimerkiksi Janina Anderssonin selvitys "lapsi eduskunnassa" -selkkauksista ilahduttavat. Kirjoittajan olisi kannattanut paneutua syvemmin haastateltavien tunnekokemuksiin, mennä vähän enemmän ihon alle. Näin hän olisi saanut vietyä myös feminististä otettaan pitemmälle.
En tosin ole varma miten esimerkiksi kokoomuksen Henna Virkkusen kivikasvohymyn takaa saisi haastattelussa puristettua mitään herkkää, tunnepitoista ja omaan haavoittuvuuteen kohdistuvaa. Avoimimmin
Talvitielle haastelevat vihreät ja vasemmistonaiset. Kiinnostavimmat pätkät tarjoavat Nasima Razmyar, Heidi Hautala, Janina Andersson ja Merja Kyllönen.
Talvitien otteesta huomaa, että hän on feministisen teoriansa lukenut. Paikoin hän käyttää sukupuoliteorioita ihan oivaltavasti, kuten kuvaillessaan miten nais- ja miespoliikkojen samanlainen käytös tulkitaan sukupuolesta riippuen eri tavalla. Esimerkiksi nainen on äksy, jos hän on yhtä päättäväinen johtaja kuin mies, nainen on laiska ja hidas siinä missä mies harkitsevainen ja vanhemmuuskin on naispoliitikkojen kohdalla huomattu paljon merkittävämmäksi asiaksi kuin miesten, vaikka luulisi, että nykyaikana tajuttaisi molempien vanhempien yhtä suuri arvo sukupuolesta huolimatta. Miksi Sari Sarkomaan pienet lapset olivat medialle ja puolueväelle ongelma, mutta Jyrki Kataisen lapset eivät?
Näitä itse kunkin sopii pohtia käsi sydämellä.
Teoksessa on kummallinen rakenne. Kukin luku on omistettu yhdelle poliitikolle. Luvuissa kerrataan henkilön historia. Samat asiat voi käydä lukemassa Wikipediasta. Seuraavaksi on päähenkilön omat kommentit johonkin itseään koskevaan asiaan. Lukujen loppuun on kasattu eri teemoista tietoisku-tyylisiä miniesseitä, joissa suomalaiset ja ulkomaalaiset naispoliitikot ovat iloisesti sekaisin. Ymmärrän tietoiskujen tarkoituksen, mutta en allekirjoita sitä, että ne toimisivat tarkoituksessaan kovin hyvin.
WSOY:n kustannustoimittajan olisi kannattanut miettiä kirjan rakennetta ja relevantteja asioita hieman tarkemmin. Paljon henkilöhistorioista ja tietoiskuista olisi voinut jättää pois, paljon syventää henkilökohtaisia tarinoita ja kokemuksia.
