Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi: 2014.
Pyörittelin tätä kirjaa taannoin kädessäni Suomalaisen kirjakaupan Finlandia-ehdokkaat-hyllyllä. Luin takakansia ja huomioni kiinnitti se, miten erilaiselta Valtosen kirja vaikutti muihin ehdokkaisiin verrattuna.
Tässähän puhutaan Ameriikoista. Ja ekoterrorismista ja akateemisista ihmisistä. Eläinkokeista. Päähenkilökin taitaa olla mies. Johan nyt on markkinat. Missä naispäähenkilö, sota-ajat, historiallinen aspekti, menneiden polvien tekemät virheet ja perisuomalainen puhumattomuus, identiteettikriisit?
Haiskahtaapa raikkaalta ja uudistusmieliseltä.
En kuitenkaan osta kirjaa. Kun seuraavalla viikolla luen, että Valtosen romaani voitti Finlandia-palkinnon, tarvon läpi harmaan loskan heti opiskelijabileiden jälkeisenä aamuna kirjakauppaan ja ostan kirjan. Aloitan lukemisen välittömästi kotimatkalla bussissa. Vaahtoan luku-urakan ajan kaikille tutuille, että tämä kirja on parasta Suomesta pitkään aikaan, klassikko jo syntyessään. Tämä jos mikä asettuu kaanoniin, kun tunkkaiset kirjallisuudentutkijat kabineteissaan rakentelevat kaanonia 2010-luvun Merkittävistä Kirjoista.
Mikä tekee mestariteoksen?
1) Ihmissuhteet: Valtonen käsittelee ihmissuhteiden iloja ja ongelmia universaalilla otteella. Eri kulttuurien väliset avioliitot alkavat olla tätä päivää ja niiden ongelmien käsittely varmasti yleistyy kirjallisuudessa. Oman kulttuurin sisäinen parisuhde ja perhe-elämä ei silti näyttäydy helppona vaihtoehtona. Perheenjäsenten ja parisuhteiden sosiaalinen kanssakäyminen on usein järjettömän arkista, neutraalia ja tiettyihin kaavoihin sidottua: dynamiikka ja hierarkiat rakentuvat erilaisista vallankäyttötilanteista. Varsinkin romaanin isä-poika-suhde ja isättömän pojan kaipuu on nerokkaasti kynäilty.
2) Aikasuhteet: 1990-luvun akateemisen elämän ja globaalien talousongelmien kuvailu, ja sen suhteuttaminen tähän päivään, sekä näiden aikausien rinnakkain kuljettaminen. (Kyllä, vuodesta 1990 on jo neljännesvuosisata. Aikaa voi käsitellä siis historiana). He eivät tiedä mitä tekevät on tarkkanäköinen myös kuvaus tästä ajasta 2010-luvusta. Ajasta, jossa markkinatalous ja informaatioteknologia ovat syöneet ihmiset ja inhimillisyyden..
3) Akateeminen koulutus, joka on kerrankin jotain erilaista. Yleensä kirjoissa tuppaa olemaan akateemisesti kouluttautuneita ihmisiä, jotka ovat kirjailijoita, toimittajia tai opettajia. Tämä johtunee kirjailijoiden tavanomaisista koulutustaustoista. Finladia-voittajamme kertoo kuitenkin luonnontieteilijöiden työstä ja lääketieteen, biologien, neurologien sun muiden neropattien tutkimustyöstä ja erityisesti tutkimustyön haasteista, kun yliopistot joutuvat alati elämään markkinatalouden ikeessä: on tehtävä tulosta ja rahaa. Tutkimusten on oltava markkinatalouden edun mukaisia. Näiden teemojen pyörteessä lukeminen on älyllisesti moniulotteista ja kyynikollekin mukavan haastavaa.
4) Kapitalismin ja uusliberalismin ongelmat ja toimimattomuus: tässä oivallinen motiivi, miksi romaanin tapahtumapaikat ovat Suomi ja markkinatalouden mekka Yhdysvallat. Yksilön"vapaus" ja markkinatalous näytetään tässä teoksessa vähemmän imartelevassa valossa. Kauppa se on, joka kannattaa, ja sen takia voidaan manipuloida ja parhaimmillaan tuhota ihmisten elämiä: alaikäistenkin, kunhan löydetään laista sopiva porsaanreikä ja puhutaan asiat riittävän taitavasti läpi. Taitava puhuja valehtelee ja vääritelee vain vähän.
5) Informaatioteknologian ja uusliberalismin erottamaton suhde: Kirjassa kuvataan teknologian seuraavaa murrosta. Ajatuksistamme kerätään tietoja ja halujamme, jotta meille osataan tarjota täsmälleen sitä, mikä kulloinkin mieleen juolahtaa. Kirjassa kuvaillaan myös sitä, miten median ja eri viestimien avulla voidaan tuhota esimerkiksi työuria esittämällä tiettyjä lausuntoja kontekstistaan irrallisena tai leikkelemällä videot sellaisiksi, että ne välittävät yleisölle halutun uhrin ja syyllisen.
6) Ympäristö-idealismi ja kun se menee överiksi: Ekoterroristit eivät ole mitään harmittomia kettutyttöjä, jotka lyhentävät hiilijalanjälkeänsä liimailemalla joulukinkkuihin tarroja ja juomalla soijamaitoa. Kirjassa kerrotaan mestarillisesti siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset menevät joukkohurmokseen, eivätkä näe enää mitään oman ideologiansa ulkopuolella, oli kyseessä sitten akateeminen tutkija tai ympäristöaktivisti. Mustavalkoiset maailmankuvat törmäävät, mutta eivät kohtaa.
Tyytyväinen lukija voi kiittää Jussi Valtosta, Finlandia-raatia, Finlandia-diktaattori
Anne Brunilaa sekä kustannusyhtiö Tammea siitä, että heidän kaikkien panoksensa toi suuren yleisön tietoon yhden maailman parhaista kirjoista.
(Huom. En tarkoita sitä, etteikö kirjassa olisi ollut kritiikin aihetta tai epäuskottavuutta, vaan haluan tekstissäni painottaa niitä piirteitä, jotka yhdessä synnyttävät mestariteoksen.)
Muita postauksia kirjasta esimerkiksi näissä blogeissa:
Annelin kirjoissa
Ilselä
Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Ullan kirjat