 |
| Kirste Aikio ja Suvi West ovat ehkä vähän idoleitani. |
Jos et tiedä maamme alkuperäiskansasta muuta kuin stereotyyppiset nunnuka-jutut, ja tykkäät olla tohkeissasi vaikkapa intiaanien ja inuiittien elinoloista ja epätasa-arvoisesta kohtelusta, on syytä tarttua tähän opukseen.
Tihrustin onnen kyyneleitä vuonna 2012 kun Yleisradion kakkoskanava alkoi esittää Märät säpikkäät -ohjelmaa. Sen lisäksi, että ohjelma oli hervottoman hauska, se oli sukupolveni ensimmäinen suuri keskustelunavaus saamelaisväestöstä ja -kulttuurista Suomesta.
Olin aivan ihastuksissani, kun näin Kirste Aikion ja Suvi Westin telkkarissa. Itkin ja nauroin jaksot läpeensä, koska tunsin sairaalloista yhteenkuuluvuuden ja samaistumisen tunnetta iloiseen ja ronskipuheiseen parivaljakkoon. Vaikken olekaan alkuperäiskansaa, olen myös metsäläistouhottaja, joka on luovinut suurimman osan elämästään metsässä opittujen arvojen ja tapojen sekä sivistyneen kaupunkilaiskulttuurin välillä.
Sopiva määrä yllätyksiä ja kliseitä
Hyvä meininki jatkuu säpikkäiden kirjassa: Aikio, West ja kulttuuriantropologi Esa Salminen ovat tutkineet ja keskustelleet. He ovat tulleet hyvin tietoisiksi siitä, mikä ero on jälkiteollisen ajan suomalaisella kaupunkilaisella ja perinteitä vaalivalla saamelaisella.
Saamelaiskulttuuriksi kirjassa erottuvat lopulta saamelaisten omat tapahtumat, perinnekäsityöt, pukuihin liittyvät rituaalit, oma valtioiden rajat ylittävä kansakunta ja kieli, sekä vähemmistöasema. Kiinnostavin tieto kirjassa oli se, että alkuperäiskansat ympäri maailman pitävät omia pitojaan ja tapahtumiaan yhdessä eli verkostoituvat muiden alkuperäiskansojen kanssa. Varmaan maailmanlaajuisten verkostojen ansiosta saamelaiset ovat aina ajan hermolla. Suvi West muistelee kirjassa olleensa Facebookissa jo pari vuotta, ennen kuin sosiaalinen media tuli muotiin Helsingissä.
Kirjassa on paljon kokeilemisen arvoisia ruuanlaittovinkkejä, luonnon keskellä elävin elämäntavan kuvausta, ja erämaaseudulle sopivia ajanvietto- ja pariutumisvinkkejä. Suurin osa näistä ei eroa oman kotiseutuni tai luultavasti ylipäätään minkään suomalaisen syrjäseudun elämänmenosta. Haja-asutusalueilla piirit ovat pienet, ihmiset tuntevat toisensa ja kaikkien sukulaiset, ja paria vaihdetaan sen mukaan kuin huvittaa. Etelän asukkaisiin ja "liian" koulutettuihin suhtaudutaan nuivasti muuallakin kuin Saamenmaalla.
Ronskia huumoria ja hieman politiikkaa
Kirja oli erittäin humoristinen, helppolukuinen ja ainakin itselleni täysin uudenlainen ja piristävä lähestymistapa kun kerrotaan alkuperäiskansoista. Teos vie käsityksen saamelaisista 2010-luvulle: kukapa oli arvannut, että Saamenmaallakin on pleikkareita, merkkivaatteita ja sosiaalinen media? Roisi läppä toimii aina kun äänessä on joku etelän kaupunkien keskiluokkaisista normeista poikkeava tarinaniskijä. Kauniit, värikkäät ja hauskat kuvat saamelaisjumalattarista (Westistä ja Aikiosta) ilahduttavat ja ihastuttavat pitkin kirjaa ja rytmittävät sopivasti lukemista.
Iloisen pinnan alle on kuitenkin kätketty rutosti politiikkaa ja tietoiskuja saamelaisten viime vuosikymmenille jatkuneesta kurjasta kohtelusta. Kirjoittajilla on huoli kulttuuristaan, kielestään ja oikeuksistaan, sekä esimerkiksi saamelaisten ahtaalle poljetuista elinkeinoista. Sen lisäksi, että kirja on sukellus saamelaiseen elämänmenoon ja tietoisku suomalaisille kotimaansa alkuperäiskansasta, teos on myös vetoomus saamelaistaustaisille nuorille ja nuorille aikuisille: kirjoittajat toivovat, että nuoret ylläpitävät saamelaista kulttuuria, lisääntyvät ja täyttävät Saamenmaan.
(Kirjan vuoden lukuhaaste 7/50, kohta 46)
(Kirjan vuoden lukuhaaste 7/50, kohta 46)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti