maanantai 25. elokuuta 2014

Oli tyttöjä meitä raitilla viis', oli poikia kans muttei välitetty niist'

Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla. WSOY: 2013.

Onpa herkullinen ajatus kirjoittaa kirja politiikan portaille kivunneista naisista yli puoluerajojen. Sisällysluetteloa vilkaistessa kirja luo suuria odotuksia paljastuksista ja partaveitsen terävästä analyysista. Kirjan pitäisi olla manifesti jossa naispoliitikot kertovat mitä kaikkea kammottavaa ovat joutuneet sukupuolensa takia kokemaan. Odotin erityisesti mehukkaita paljastuksia vallan koukeroista ja hyvä veli -verkostoista, kuten on nähty esimerkiksi  Ryhmäteatterin kiehtovissa Eduskunta-näytelmissä.

Talvitiehän muistetaan parhaiten "kohuotsikoista", joiden mukaan kirjailija "seurusteli" Matti Vanhasen kanssa, siis taisipa tehdä kirjaa entisestä pääministeristä. En sitten tiedä missä kohti menee haastattelun ja seurustelun raja.

Mari Kiviniemi kuuli olevansa muun muassa kokovartaloministeri.
Julkisuuden varjopuolista huolimatta Eveliina Talvitie halusi näyttää kyntensä ja tehdä uskottavan ja analyyttisen teoksen, jossa feministista tutkimusperinnettä sovelletaan tunnettujen naispoliitikkojen maanläheisiin haastatteluihin.

No, miten onnistuttiin?

Eipä kovin hyvin. Aika ajoin ja paikka paikoin haastatteluosiot tarjoavat jonkin mielenkiintoisen hetken. Esimerkiksi Janina Anderssonin selvitys "lapsi eduskunnassa" -selkkauksista ilahduttavat. Kirjoittajan olisi kannattanut paneutua syvemmin haastateltavien tunnekokemuksiin, mennä vähän enemmän ihon alle. Näin hän olisi saanut vietyä myös feminististä otettaan pitemmälle.

En tosin ole varma miten esimerkiksi kokoomuksen Henna Virkkusen kivikasvohymyn takaa saisi haastattelussa puristettua mitään herkkää, tunnepitoista ja omaan haavoittuvuuteen kohdistuvaa. Avoimimmin
Talvitielle haastelevat vihreät ja vasemmistonaiset. Kiinnostavimmat pätkät tarjoavat Nasima Razmyar, Heidi Hautala, Janina Andersson ja Merja Kyllönen.

Talvitien otteesta huomaa, että hän on feministisen teoriansa lukenut. Paikoin hän käyttää sukupuoliteorioita ihan oivaltavasti, kuten kuvaillessaan miten nais- ja miespoliikkojen samanlainen käytös tulkitaan sukupuolesta riippuen eri tavalla. Esimerkiksi nainen on äksy, jos hän on yhtä päättäväinen johtaja kuin mies, nainen on laiska ja hidas siinä missä mies harkitsevainen ja vanhemmuuskin on naispoliitikkojen kohdalla huomattu paljon merkittävämmäksi asiaksi kuin miesten, vaikka luulisi, että nykyaikana tajuttaisi molempien vanhempien yhtä suuri arvo sukupuolesta huolimatta. Miksi Sari Sarkomaan pienet lapset olivat medialle ja puolueväelle ongelma, mutta Jyrki Kataisen lapset eivät?

Näitä itse kunkin sopii pohtia käsi sydämellä.

Teoksessa on kummallinen rakenne. Kukin luku on omistettu yhdelle poliitikolle. Luvuissa kerrataan henkilön historia. Samat asiat voi käydä lukemassa Wikipediasta. Seuraavaksi on päähenkilön omat kommentit johonkin itseään koskevaan asiaan. Lukujen loppuun on kasattu eri teemoista tietoisku-tyylisiä miniesseitä, joissa suomalaiset ja ulkomaalaiset naispoliitikot ovat iloisesti sekaisin. Ymmärrän tietoiskujen tarkoituksen, mutta en allekirjoita sitä, että ne toimisivat tarkoituksessaan kovin hyvin.

WSOY:n kustannustoimittajan olisi kannattanut miettiä kirjan rakennetta ja relevantteja asioita hieman tarkemmin. Paljon henkilöhistorioista ja tietoiskuista olisi voinut jättää pois, paljon syventää henkilökohtaisia tarinoita ja kokemuksia.

Oliko taas kerran liian kiire tuupata kirja joillekin markkinoille hyvän myynnin toivossa?

torstai 14. elokuuta 2014

Mitäs me parempi väki muuta kuin nautiskellaan ylemmyydestämme

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin. Otava: 2007. (Kalla det vad fan ni vill 2005).

Meillä valkoisilla länsimaisilla on niin helppoa, koska me voimme olla huoletta individualisteja, joilla on oma yksilöllinen historiansa, kokemusmaailmansa, arvonsa, tapansa, tavoitteensa ja asenteensa. Mutta jos sattuu olemaan länsimaihin etelän tai idän suunnasta muuttanut maahanmuuttaja eli trendikkäämmin mamu, on länsimaisten yksilöiden silmissä osa jotain yhtä isoa muuta, toista, huonompaa, pahempaa. 

Jos kukkahattutädit tuputtavat koko ajan "kulttuurista kaksoisidentiteettiä", voi alkaa tuntumaan siltä ettei ole mistään kotosin.
Tällaiset kohtalot ja tuntemukset loistavat Marjaneh Bakhtiarin esikoisromaanissa Mistään kotosin. Kirjassa ääneen saavat eri taustoista eri puolilta maailmaa Ruotsiin muuttaneet pakolaiset. Romaani tarjoaa monimuotoisen kuvan tästä sangen kirjavasta joukosta. Maahanmuuttajia tuli 1970-luvulla Chilesta, ja sitä tehden ympäri Aasiaa ja Afrikkaa. Rikasta pohjoismaista joko korpeaa jakaa rikkauksiaan muille, tai sitten se haluaa ymmärtää kyllästymiseen asti toisen hätää.

Maahanmuuttajien näkökulmasta ongelma on se, että leimaamme heidät yhdeksi homogeeniseksi joukoksi, ottamatta huomioon esimerkiksi sellaisia pikku seikkoja, että Iranin persialaiset ja Irakin arabit eivät juurikaan pidä toistensa kulttuureja läheisinä. Samaan aikaan pidämme omankin pienen kansakuntamme sisällä toisiamme erilaisina yksilöinä.

Päähenkilö on nuori nainen Bahar, joka on asunut lapsesta asti Ruotsissa. Hänen vanhempansa ovat akateemisesti sivistyneitä iranilaisia, äiti luonnontieteiden tutkija ja isä kirjakustantaja, jotka kelpaavat uudessa kotimaassa paistamaan pitsaa, hoitamaan lapsia ja ajamaan taksia. Bahar seurustelee ruotsalaisen Markuksen kanssa, jonka vanhemmat ovat keskiluokkaisia, tiedostavia ja suvaitsevaisia ruotsalaisia, jotka "ymmärtävät" maahanmuuttajien erilaisia oloja rasittavuuteen asti.

Tarina toimii hyvin niin kauan kun Baharin elämä on keskiössä. Kirjan keskiosa kuitenkin kertoo melko irrallisia tarinoita Malmön erilaisista maahanmuuttajaperheistä ja -ihmisistä. Lopussa palataan Bahariin, joka kapinoi vanhempiansa vastaan vetämällä huivin päähänsä. 

Irrallisilla tarinoilla kirjailija on halunnut vuodattaa erilaisia kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja erilaisten ihmisten erilaisia arvomaailmoja: kuka on allahin miehiä, kuka rastafari; nuoriso ihailee Amerikan gangstakulttuuria eikä islamin oppeja. Tavallisia iranilaisia vanhempia ärsyttää se, mikseivät heidän lapsensa voi vaan olla tavallisia ruotsalaisia, sitä vartenhan maahan on muutettu että saadaan edes lapsille parempi elämä. 

On ymmärrettävää että iranilaistaustaisella tavallisella akateemisella malmöläisnaisella on paljon sanottavaa. Tähän kirjaan kuitenkin vähemmän olisi ollut enemmän. Aion silti lukea Bakhtiarin toisen romaanin Toista maata, sillä Bakhtiari kirjoittaa tarkkanäköisesti ennakkokäsityksistä ja puhetavoista, joita länsimaiset huomaamatta ja luonnollisesti muualta tulleista käyttävät. Kirjan maahanmuuttajat ihmettelevät esimerkiksi ruotsalaisten keksimää "kunniamurha"-sanaa, sen jälkeen, kun muslimiperheen miehet tappoivat tyttärensä ja siskonsa. Bahar ei ajattele, että Iranista tulleena hänellä olisi "kulttuurinen kaksoisidentiteetti". Hän pitää termiä länsimaisena hapatuksena. Hän on yksi kokonainen ihminen, eikä mikään kaksoisagentti tai skitsofreenikko.

Kirjan luettua voi pohtia millä perusteella länsimaisuus on "oikeaa" kulttuuria, tai "parempaa" kulttuuria kuin (kaikki) muut?  Miksi kaikkien pitäisi haluta olla länsimaalaisia?

Lisää kysymyksiä ja vastauksia:

maanantai 11. elokuuta 2014

Osta osta, hukuta maailma roskaan. Kuollaan tässä kaikki kuitenkin!

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Teos: 2012. 266 s.

Minulla meni tämän kirjan lukemiseen vuosi ja kolme kuukautta. Se tuntuu aika hurjalta ajalta sivumäärään nähden, varsinkin kun veljeni luki tämän suurin piirtein vuorokaudessa. En ole tainnut aiemmin lukea kirjaa ekokatastrofista, ellei lasketa Muumipeikkoa ja pyrstötähteä. En oikeastaan pidä dystopia-aiheisista teoksista, vaikka pidänkin Itärannan teosta aikamme suurena merkkiteoksena.

Emmi Itäranta päätti tarttua esikoiskirjassaan vähemmän leppoisaan ongelmaan: mitä tapahtuu kun maailmasta loppuu vesi? Teemana veden loppuminen maailmasta ja napajäätiköiden sulaminen ovat sillä lailla epämukavia, että vaikka kirja olisikin hyvä, lukukokemus on vastenmielinen. 

Tässä kuvassa ruoho on vielä vihreää.
Teemestarin kirja on kaikessa vastenmielisyydessään nerokas: se pakottaa lukijan ajattelemaan herkkää ekosysteemiämme ja sitä millaisen maailman jätämme jälkeemme. Kyllä pistää nolottamaan ihmiskunnan typerä käytös. Kirjassa esitetään näkemys siitä, mitä kaikelle ostamallemme roinalle, kuten elektroniikalle, tulee tapahtumaan. 

Romaanissa vedetään rantaviiva vanhan maailman ja uuden maailman välille. Kirjan tapahtumapaikkana toimiva Kuusamon seutu ei ole vajonnut napajäätiköiden alle, ja liikenne Venäjälle ja Aasian suuntaan toimii joten kuten. Kaikkia valvotaan ja kaikkialla on tiukka kontrolli. Valtaa pitävä armeija kontrolloi ja säännöstelee kaikkea veden saannista ihmisten liikkumiseen. Lainrikkojia teurastetaan kuin vuoden 1917 tapahtumissa konsanaan.

Suomalaiset kirjat eivät yleensä loista universaaliudellaan, mutta Teemestarin kirja onnistuu siinä, missä yleensä englantilaiset ja yhdysvaltalaiset kirjat ovat parhaimmillaan eli käsittelemään globaalia ympäristöongelmaa ja ihmisen perimmäistä luontoa. Lopulta ihminen haluaa vain selvitä hengissä.

Kaiken edellä kuvailemani vuoksi ei liene ihme että Itärannan teos teki Sinuhet. Jättiläismäisen kustannussopimuksen yhdysvaltalaisen kustantajan kanssa solminut teos tulee ahdistamaan ja mietiyttämään vielä monia lukijoita Yhdysvalloissa, Englannissa ja Australiassa. Hieno suoritus näinkin marginaaliseen genreen luokitellulta kirjalta. Teos nimittäin löytyy kirjakaupasta science-fiction–hyllystä. 

Hankalat asiat on aina hyvä etäännyttää realismista kauas; historiaan, tulavaisuuteen, scifiin tai fantasiaan. Jos tällaista jokseenkin mahdollista kauhuskenaariota lähtisi kirjoittamaan "totena" tai "realismina", kirja todennäköisesti lytättäisiin epäuskottavana.  

Muita pohdintoja veden loppumisesta:
Aamuvirkku yksisarvinen
Anna minun lukea enemmän
Kannesta kanteen
Kirjasfääri
Kirjoihin kadonnut
Kirjojen keskellä
Kirsin kirjanurkka
Koko lailla kirjallisesti
Lukutoukan kulttuuriblogi
Luminen omena
Mitenköhän tässä kaikessa käy
Morren maailma
Normandiani
Sabinan knalli
Sallan lukupäiväkirja
Ullan luetut kirjat
Yöpöydän kirjat

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Lukuhaaste: Keskisuomalaisen sata kirjaa

Keskisuomalaisen listaamat sata kirjaa, jotka tulee lukea ihmiselon aikana. Listalta luettu 35/100.
  1. Mika Waltari – Sinuhe Egyptiläinen 1/100
  2. J.R.R. Tolkien – Taru sormusten herrasta 2/100
  3. Väinö Linna – Tuntematon sotilas 3/100
  4. Aleksis Kivi – Seitsemän veljestä 4/100
  5. Väinö Linna  – Täällä Pohjantähden alla 1-3 5/100
  6. Agatha Christie – 10 pientä neekeripoikaa 6/100
  7. Fjodor Dostojevski – Rikos ja rangaistus
  8. Anne Frank – Nuoren tytön päiväkirja
  9. Douglas Adams – Linnunradan käsikirja liftareille
  10. Astrid Lindgren – Veljeni Leijonamieli
  11. Antoine de Saint-Exupéry – Pikku Prinssi
  12. J.K. Rowling – Harry Potter -sarja 7/100
  13. Gabriel García Márquez – Sadan vuoden yksinäisyys 8/100
  14. George Orwell – Vuonna 1984
  15. Veikko Huovinen – Havukka-ahon ajattelija 9/100
  16. Elias Lönnrot – Kalevala 10/100
  17. Jane Austen – Ylpeys ja ennakkoluulo 11/100
  18. Sofi Oksanen – Puhdistus 12/100
  19. Astrid Lindgren – Peppi Pitkätossu 13/100
  20. Mihail Bulgakov – Saatana saapuu Moskovaan
  21. Richard Bach – Lokki Joonatan
  22. Umberto Eco – Ruusun nimi
  23. Tove Jansson– Muumipeikko ja pyrstötähti 14/100
  24. J. & W. Grimm – Grimmin sadut I-III
  25. Dan Brown – Da Vinci -koodi
  26. Enid Blyton – Viisikko-sarja
  27. Anna-Leena Härkönen – Häräntappoase 15/100
  28. Ernest Hemingway – Vanhus ja meri
  29. Goscinny – Uderzo – Asterix-sarja
  30. John Irving – Garpin maailma
  31. Louisa May Alcott – Pikku naisia
  32. Victor Hugo – Kurjat
  33. C.S. Lewis – Narnian tarinat 16/100
  34. A.A. Milne – Nalle Puh
  35. Henri Charriete – Vanki nimeltä Papillon
  36. Alexandre Dumas – Kolme muskettisoturia
  37. Emily Brönte – Humiseva harju 17/100
  38. William Golding – Kärpästen herra
  39. Juhani Aho – Rautatie
  40. Leo Tolstoi – Anna Karenina 18/100
  41. Frank McCourt – Seitsemännen portaan enkeli
  42. Arthur C. Clarke – Avaruusseikkailu 2001
  43. J.D. Salinger – Sieppari ruispellossa 19/100
  44. Charlotte Brontë – Kotiopettajattaren romaani 20/100
  45. Kurt Vonnegut – Teurastamo 5 35/100
  46. Isaac Asimov – Säätiö
  47. Aapeli – Pikku Pietarin piha
  48. Leo Tolstoi – Sota ja rauha
  49. Mauri Kunnas – Koiramäen talossa 21/100
  50. Margaret Mitchell – Tuulen viemää
  51. Nikolai Gogol – Kuolleet sielut
  52. Albert Camus – Sivullinen
  53. Kirsi Kunnas – Tiitiäisen satupuu 33/100
  54. Hergé – Tintti-sarja
  55. Miquel Cervantes – Don Quijote 22/100
  56. Eduard Uspenski – Fedja-setä, kissa ja koira
  57. Mark Twain – Huckleberry Finnin seikkailut
  58. Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi 23/100
  59. Herman Hesse – Lasihelmipeli
  60. Günther Grass – Peltirumpu
  61. Jostein Gaarder – Sofian maailma
  62. Leon Uris – Exodus
  63. Lucy M. Montgomery – Pieni runotyttö 24/100
  64. Ilmari Kianto – Punainen viiva
  65. Franz Kafka – Oikeusjuttu
  66. Guareschi Giovanni – Isä Camillon kylä
  67. Lewis Caroll – Liisan seikkailut ihmemaassa 25/100
  68. John Steinbeck – Eedenistä itään
  69. Kari Hotakainen – Juoksuhaudantie
  70. Paulo Coelho – Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
  71. Jules Verne – Maailman ympäri 80 päivässä
  72. Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa
  73. Jaroslav Hasek – Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
  74. Giovanni Boccaccio – Decamerone
  75. Oscar Wilde – Dorian Grayn muotokuva
  76. Milan Kundera – Olemisen sietämätön keveys
  77. Homeros – Odysseia
  78. Peter Hoeg – Lumen taju
  79. Arthur Conan Doyle – Baskervillen koira 34/100
  80. William Shakespeare – Hamlet
  81. Eino Leino – Helkavirsiä-sarja 26/100
  82. Stieg Larsson – Miehet, jotka vihaavat naisia
  83. Yrjö Kokko – Pessi ja Illusia
  84. Thomas Harris – Uhrilampaat
  85. Raymond Chandler – Syvä uni
  86. Jean M. Untinen-Auel – Luolakarhun klaani
  87. Deborah Spungen – Nancy 27/100
  88. Stephen King – Hohto
  89. Laura Ingalls Wilder – Pieni talo preerialla
  90. Laila Hietamies– Hylätyt talot, autiot pihat
  91. Aino Suhola – Rakasta minut vahvaksi
  92. Aleksandr Solzhenitsyn – Vankileirien saaristo
  93. Mikael Niemi – Populäärimusiikkia Vittulajänkältä 28/100
  94. Timo K. Mukka – Maa on syntinen laulu 29/100
  95. Juha Vuorinen – Juoppohullun päiväkirja 30/100
  96. Kjell Westö – Missä kuljimme kerran 31/100
  97. Veijo Meri – Manillaköysi 32/100
  98. Maria Jotuni – Huojuva talo
  99. Juha Itkonen – Anna minun rakastaa enemmän
  100. Jan Guillou – Pahuus

Karhuja ja kadonneita identiteettejä

Venla Hiidensalo: Karhunpesä. Otava: 2014. 478 s. Arvostelukappale. 

Mitä kaikkea karhunpesä symboloi?
Jokseenkin kotikutoinen mutta riemastuttava Mediahuora koukutti tämän lukijan pari vuotta sitten. Vaikka kustannustoimittajalla olisi ollut syytä karsia kirjasta löysät 100150 sivua pois, näyttäytyi Hiidensalon ilmaisu omaleimaisena ja raikkaana.

Karhunpesä on tyystin erilainen kirja kuin edeltäjänsä. Siinä missä Mediahuora oli vuodatus ja luultavasti löyhästi omiin kokemuksiin perustuva teksti- ja ajatusryöppy, on Karhunpesä tyylikäs, viimeisen päälle hiottu ja monipolvinen tarina. 

Hiidensalon omaperäinen ilmaisutapa on runsas ja rönsyilevä. Karhunpesässä kuljetaan välillä nykyajan Helsingissä ja Matalenan retkillä kriisialueiden valokuvaana, joka toimii allegoriana naisen omalle identiteettikriisille. Individualistinen elinympäristö, keskiluokkainen ahdistus ja oman paikan valitseminen ajavat Matalenaa kauemmas omista juurista. Sukuperinteenä jatkunut ikiaikainen vaikeneminen kipeistä asioista on kuljettanut ahdistusta sukupolvelta toiselle. 

Matalena pättää katkaista vaikenemisen kierteen selvittämällä sukunsa tarinan. Matkan varrelta löytyy mielettömiä kuvauksia sisällissodan Helsingistä ja Järvi-Suomen saaristosta. Hiidensalo kirjoittaa nerokkaasti ihmisten arkipäiväisestä elämästä sota-aikana: siitä, miten vähän sota kiinnosti tai kosketti joitakuita. Moni yritti elää oma arkeansa, tehdä töitänsä ja hoitaa perheitänsä kiinnittämällä mahdollisimman vähän huomiota sotiin. Sillanpään Hurskasta kurjuutta muistuttaen Hiidensalo kuvastaa sitä, miten vähän toiset sotaan joutuneet tiesivät tai ymmärsivät koko sodasta. 

Nykypäivän ihmissuhdeongelmat ja entisajan elävien väliset valtahierarkiat tuovat romaaniin lisää monipuolisuutta. Kirja on mainio sekoitus vakavaa sotaromaania, traagisia kohtaloita ja kepeää ihmisuhdeiloittelua. 

Hiidensalolla on erityinen taito kirjoittaa vakavistakin aiheista helppolukuisesti. Olen lukenut molemmat 500-sivuiset (rivivälillä 1 painetut) romaanit parissa illassa, koska minulle nämä toimivat teksteinä, joita ei pysty jättämään kesken.

Karhuista

Karhu symbolina on melko yleinen, ehkä jopa muodikas, ja toimii usein kiehtovana mystisenä elementtiä. Esimerkiksi John Irvingin romaaneissa tavataan usein karhuja eri merkityksissä. Mielenkiintoista on se, että karhut esiintyvät usein teoksissa, joiden henkilöillä on ongelmia identiteetin kanssa. Myös Antti Heikkisen Pihkatapissa tavataan karhumaisia mietteitä. Karhuteemasta saisi varmaan kasaan mukavan lukuhaasteen.

Ytimekkäämpi parin tuhannen merkin arvioni kirjasta löytyy Lumoojasta 2/2014.

Muita mietteitä Karhunpesästä:
Kirjava kammari 
Kirjakaapin kummitus
Kirjabrunssi
Linnunmaitoa
Lukutoukan kulttuuriblogi
Sininen kirjahylly

Luettujen kirjojen arkisto

2017

1. Sami Yaffa: Tie taipuu. 
2. John Irving: Ihmeiden tie
3. Kjell Westö: Kangastus 38
4. Kari Hotakainen: Jumalan sana
5. Mats Strandberg, Sara B Elfgren: Avain
6. Tuomas Kyrö: Kunkku
7. Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär


2016

Tammikuu

1. Ian McEwan: Makeanälkä
2. Katja Kettu: Yöperhonen
3. Arto Salminen: Kalavale
4. Hannu Raittila Pamisoksen purkaus
5. Tuomas Vimma: Raksa

Helmikuu

6. Niina Repo: Kompleksi

Maaliskuu

7. Tommi Kinnunen: Lopotti

Huhtikuu

8. Karl Ove Knausgård: Taisteluni II

Toukokuu

9. Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Kesäkuu

10. Kaj Korkea-Aho: Paha kirja

Heinäkuu


11. Enni Mustonen: Ruokarouva

Elokuu

12. J.K.Rowling & co.: Harry Potter and the Cursed Child
13. Sirpa Kähkönen: Graniittimies
14. John Irving: Garpin maailma
15. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
16. Katja Raunio: Käy kaikki toteen



2015

Tammikuu

1. George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 1
2. George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 2
3. Hanna Marjut Marttila: Lahjakas Anu Lovack
4. Nina Honkanen: Joka kymmenes vuosi
5. Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
6. Hella Wuolijoki: Enkä ollut vanki
7. Kirste Aikio, Esa Salminen, Suvi West: Märät säpikkäät. Sápmi underground - Saamelaisten käyttöopas.
8. Aulikki Oksanen: Maallisia lauluja
9. Vappu Tuomioja: Sulo, Hella ja Vappuli
10. Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
11. Mats-Eric Nilsson: Aitoa ruokaa - Väärentämättömän ruuan opas
12. Andy Riley: Huonosti käyttäytyvät siat
13. Dan Fante: Aasin vaihteet
14. Kreetta Onkeli: Iloinen talo
15. Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa

Helmikuu

16. Dan Fante: Pönttö
17. Petri Tamminen: Miehen ikävä
18. Johanna Holmström: Itämaa
19. Antti Holma: Järjestäjä
20. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Maaliskuu
21. Chad Harbach: Pelin henki
22. Veera Vaahtera: Sattumalta sinun
23. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Toukokuu
24. Anni Kytömäki: Kultarinta
25. Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
26. Tommi Liimatta: Jeppis

Kesäkuu
27. Tua Harno: Ne jotka jäävät
28. Patti Smith: Ihan kakaroita
29. Enni Mustonen: Emännöitsijä
30. Ari Väntänen: Apulanta -- Kaikki yhdestä pahasta
31. Jussi Valtonen: Siipien kantamat
32. Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
33. Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Heinäkuu
34. Kirsi Vainio-Korhonen: Sophie Creutzin aika - Aateliselämää 1700-luvun Suomessa
35. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
36. Alice Munro: Valkoinen tunkio
37. Riina Katajavuori: Wenla Männistö
38. Miika Nousiainen: Maaninkavaara
39. Riku Korhonen: Tuhannen ja yhden yön tarinoita
40. Pertti Jarla: Fingerpori -- Postilla
41. Kate Harrison: Dieetti 5:2
42. Sara Calian: Kaupunkimatkailijan kävelyopas - Lontoo

Elokuu
43. William Leith: Pohjaton nälkä
44. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
45. Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen

Syyskuu
46. Kari Hotakainen: Luonnon laki

Lokakuu
47. Niina Repo: Miehen kuolema
48. Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Marraskuu
49. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
50. Sofi Oksanen: Norma

Joulukuu
51. Heidi Köngäs: Hertta
52. Maria Peura: Valon reunalla
53. Henni Kitti: Elävän näköiset
54. Maria Peura: Vedenaliset
55. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
56. Karl Ove Knausgård: Taisteluni: Ensimmäinen kirja
57. Laura Lindstedt: Oneiron
58. Tommy Hellsten: Löydät, kun lakkaat etsimästä
59. Juice Leskinen: Kosket
60. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia



2014

1. Robert Galbarth: Käen kutsu
2.Timo K. Mukka: Tabu
3. Ville HaapasaloKauko Röyhkä; Juha Metso: Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä. 
4. Mirelle Guiliano: Ranskattaret eivät liho
5. Venla Hiidensalo: Karhunpesä
6. Antti Heikkinen: Pihkatappi
7. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
8. Mats Strandberg: Tuli
9. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
10. Enni Mustonen: Lapsenpiika
11. Hanna Tuuri: Irlantilainen aamianen
12. Mikko Viljanen: Maan paino
13. Pauli Kohelo: Kassan kautta
15. Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin
16. Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia – naisia politiikan portailla
17. Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20
18. Tapani Kinnunen: Noustiin kellareista
19. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

2013
  1. George R. R. Martin: Miekkamyrsky
  2. George R. R. Martin: Miekkamyrsky 2
  3. Richard Dyer: Älä katso! Seksuaalisuus ja rotu viihteen kuvastossa
  4. Vilja-Tuulia Huotarinen: Rakkaudella, Silja
  5. Arto Salminen: Varasto
  6. Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä
  7. Kotus: Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas
  8. Laura Gustafsson: Huorasatu
  9. Christer Kihlman: Dyre Prins - Kallis prinssi
  10. Silja Hiidenheimo, Fredrik Lång, Tapani Ritamäki, Anna Rotkirch: Me Muut
  11. Järvinen & Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
  12. Henriikka Tavi: Esim. Esa
  13. George R. R. Martin: Korppien kestit
  14. Katja Kettu: Surujen kerääjä
  15. Tomi Kontio: Huoneistossa on eläimiä ja muita kirjoituksia
  16. Juha Seppälä: Suomen historia
  17. Kathryn Stockett: Piiat
  18. Sofi Oksanen: Baby Jane
  19. Teuvo Pakkala: Elsa
  20. Maila Talvio: Pimeäpirtin hävitys
  21. Ulla-Lena Lundberg: Jää
  22. Arto Salminen: Turvapaikka
  23. John Irving: Minä olen monta
  24. Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
  25. Enni Mustonen: Paimentyttö
  26. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
  27. Mats Strandberg: Piiri

2012

1. Milla Keränen: Sisilian Ruusu
2. Venla Hiidensalo: Mediahuora
3. Niina Hakalahti: Uimataito
4. Pentti Saarikoski: Mitä tapahtuu todella?
5. Maria Jotuni: Rakkautta
6. Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
7. Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset
8. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
9. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
10. Shakespeare: Venetsian kauppias
11. Katja Kettu: Kätilö
12. Jari Tervo: Layla
13. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
14. George R.R. Martin: Valtaistuinpeli
15. Ina Lange: Sämre folk “Huonompaa väkeä”
16. Katja Kettu: Hitsaaja
17. Asikainen, Melleri, Vuento: Pete Q: Jälkeenjääneen paperit
18. Eeva-Liisa Manner: Poltettu oranssi
19. Salo: Lapualaisooppera
20. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
21. Minna Canth: Kauppa-Lopo
22. Minna Canth: Anna Liisa
23. Teuvo Pakkala: Elsa
24. Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu
25. Kirstinä: Luonnollinen tanssi
26. Arto Melleri: Schlaageriseppele
27. Krohn: Tainaron
28. Forsström: Lumileopardi
29. MärtaTikkanen Vuosisadan rakkaustarina
30. Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni
31. Kari Hotakainen: Bronks
32. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
33. George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos
34. Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan syksy

torstai 7. elokuuta 2014

Kurkistus kansallissankareiden koteihin

Enni Mustonen: Syrjästäkatsojan tarinoita
Osa 1: Paimentyttö. Otava: 2013. 
Osa 2: Lapsenpiika. Otava: 2014.
 
Mitä tehdä jos keltainen lehdistö lentävine tähtösineen ei innosta, mutta tirkistelyhalu on kova ja tunnettujen ihmisten arkiset ongelmat kiinnostavat?

Enni Mustonen tuli luoneeksi ratkaisun tähän ongelmaan: Sarjan Syrjästäkatsojan tarinoita. Tarina alkaa jostain 1800-luvun lopun vuosikymmenistä. Viime jouluksi ilmestynyt Paimentyttö on sarjan ensimmäinen osa. Teini-ikää lähestyvä Ida jää orvoksi ja joutuu asumaan piikatupaan. Tyttö osoittautuu näppäräksi, älykkääksi ja ahkeraksi. Sellaiset tytöt korjataan yleensä kuljeskelemasta parempiin paikkoihin ja niin käy Idallekin. Sakari Topeliuksen tytär ihastuu Idaan ja paimentyttö pääsee piikomaan Topeliuksille. Kulttuurikodin arkea seurataan Idan näkökulmasta, hyväntahtoisen köyhän maalaistytön asenteella. Romaanin lopussa Idan lapsenkaitsintakykyihin ihastuneet Sibeliuksen palkkaavat Idan Helsinkiin hoitamaan Jannen ja Ainon tyttäriä. 

Tieto uudesta työpaikasta kutkuttaa lukijan jännityshermoja ja ostattaa sarjan seuraavan osan, Lapsenpiian. Nyt Ida on nuori nainen. Helsinki on Idalle uusi ympäristö ja lastenhoito osa neidin urakehitystä. Ida joutuu tekemisiin boheemin Janne-herran ja tämän tomeran anopin, Järnefeltin Elisabethin kanssa. Siinä missä ensimmäinen osa ja suolistovaivoista kärsivä satusetä tuntuivat sympaattisilta ja melko viattomilta, on toisen osan historiaan perustuva kuvaus jo melkoista voyerismin (tirkistelyn) ilotulitusta. Kansallissankarimme kun ovat perinteisesti olleet joko uskonnollista sorttia tai viinaan meneviä, ja toisessa osassa kohdataan jälkimmäisiä.

Sarjan kolmatta osaa odotellessa.


Huh huh, miltä median ryöpytykseltä Sibeliukset onnistuivat säästymään, kun eivät sattuneet elämään digitaalisen viestinnän ja kamerakännyköiden aikakaudella! Kotiin konttaavasta perheenisästä ja säveltäjälegendasta saisi vinkkikuvalla varmasti ainakin muutaman saturaisen.

Mustosen sarja on tietenkin fiktiivinen, mutta perustuu löyhästi todellisuuteen useine todellisine henkilöineen ja tapahtumineen. Kirjailija on tutkinut tarkasti vuosiluvut ja historiankirjoituksen kuuluisien kulttuurikotien henkilöiden tavoista ja toimista. Sarjaa voi suositella hyvin tyhjentävästi ihan kaikille. Toisen osan loppu ja Idan uuden työpaikan paljastuminen aiheuttaa vakavaa riippuvuutta, sormien syyhyntää ja huulien pyöristelyä.

Muita tirkistelijöitä:
Amman lukuhetki
Annelin kirjoissa 
Järjellä ja tunteella
Kirjakaapin avain
Kirja & kudin 
Kirjojen keskellä
Kirsikan kirjoituksia
Koko lailla kirjallisesti
Käännä jo sivua
Luettua
Lukuneuvoja
Nenä kirjassa





keskiviikko 6. elokuuta 2014

Eläköön mielensä pahoittajat


Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (WSOY 2014).

Elämme iloisia aikoja, ystävä hyvä!
Tuomas Kyrö onnistui luomaan klassikon. Uskallan väittää, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu pieni mielensäpahoittaminen. Minä ainakin samaistun Kyrön korpifilosofiin, koska itsekin olen kotoisin korvesta, pohdintaan taipuvainen ja pahoitan mieleni milloin mistäkin jonninjoutavasta.

Mielensäpahoittajan jupinaan on helppo samaistua, mikäli jupina tuntuu luontevalta omaan pirtaan. Perustin tämän blogin, koska on aikoja, jolloin mieleni tekee jupista. Kansainvälisen ATK-verkon ansiosta voin jakaa jupinani muiden jupisijoiden kanssa. Myös Mielensäpahoittaja löytää uudessa romaanissa ATK:n hyvät puolet ja lämpiää pikku hiljaa nykyajan hömpötysten mahdollisuuksille.

Perustin tämän blogin vuonna 2009. Sain polkaistua sen käyntiin nyt elokuussa 2014, kun olen kesätyön takia majaillut Mielensäpahoittajan kuvailemissa kotimaisemissa: entisellä maatilalla autioituneella maaseudulla Sysi-Suomen syövereissä.

Kyrön uutukaisessa essee-/novellimuotoinen kirjoitus on muuttunut yhtenäiseksi romaaniksi. Mielensäpahoittaja muuttuu kenestä tahansa korpijunkkarista täyteläiseksi ja sympaattiseksi henkilöhahmoksi. Kyrö tuntuu ujuttaneen Mielensäpahoittajan ajatuksiin mukaan hieman epäuskottavia pohdintoja: joissain kohti mielipiteet ovat lähempänä nelikymppisen kaupunkilaisjäärän mielipiteitä kuin kahdeksankymppisen korpifilosofin. Henkilökohtaisesti pidin enemmän Mielensäpahoittajasta, joka ei tullut näin lähelle lukijaa ja kertojarakenteesta, joka säilytti hienovaraisen etäisyyden lukijan ja päähenkilön välillä.

Ehkä Mielensäpahoittaja on nyt taipunut kaikkeen mihin pystyy. Kirja on ilmeisesti viimeinen Mielensäpahoittaja, rakentaahan päähenkilö romaanissa oman arkkunsakin. Jäähyväismeiningin takia tarinassa on haikeutta, eikä se ole aivan yhtä hersyvän hauska kuin edeltäjänsä. Mutta eipä mitään karnevaalimeininkiä voi odottaakaan, jos kirjailija kirjoittaa jäähyväisiä hahmolle, joka teki heistä molemmista suuria, kauniita ja rikkaita.