Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (WSOY 2014).
 |
| Elämme iloisia aikoja, ystävä hyvä! |
Tuomas Kyrö onnistui luomaan klassikon. Uskallan väittää, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu pieni mielensäpahoittaminen. Minä ainakin samaistun Kyrön korpifilosofiin, koska itsekin olen kotoisin korvesta, pohdintaan taipuvainen ja pahoitan mieleni milloin mistäkin jonninjoutavasta.
Mielensäpahoittajan jupinaan on helppo samaistua, mikäli jupina tuntuu luontevalta omaan pirtaan. Perustin tämän blogin, koska on aikoja, jolloin mieleni tekee jupista. Kansainvälisen ATK-verkon ansiosta voin jakaa jupinani muiden jupisijoiden kanssa. Myös Mielensäpahoittaja löytää uudessa romaanissa ATK:n hyvät puolet ja lämpiää pikku hiljaa nykyajan hömpötysten mahdollisuuksille.
Perustin tämän blogin vuonna 2009. Sain polkaistua sen käyntiin nyt elokuussa 2014, kun olen kesätyön takia majaillut Mielensäpahoittajan kuvailemissa kotimaisemissa: entisellä maatilalla autioituneella maaseudulla Sysi-Suomen syövereissä.
Kyrön uutukaisessa essee-/novellimuotoinen kirjoitus on muuttunut yhtenäiseksi romaaniksi. Mielensäpahoittaja muuttuu kenestä tahansa korpijunkkarista täyteläiseksi ja sympaattiseksi henkilöhahmoksi. Kyrö tuntuu ujuttaneen Mielensäpahoittajan ajatuksiin mukaan hieman epäuskottavia pohdintoja: joissain kohti mielipiteet ovat lähempänä nelikymppisen kaupunkilaisjäärän mielipiteitä kuin kahdeksankymppisen korpifilosofin. Henkilökohtaisesti pidin enemmän Mielensäpahoittajasta, joka ei tullut näin lähelle lukijaa ja kertojarakenteesta, joka säilytti hienovaraisen etäisyyden lukijan ja päähenkilön välillä.
Ehkä Mielensäpahoittaja on nyt taipunut kaikkeen mihin pystyy. Kirja on ilmeisesti viimeinen Mielensäpahoittaja, rakentaahan päähenkilö romaanissa oman arkkunsakin. Jäähyväismeiningin takia tarinassa on haikeutta, eikä se ole aivan yhtä hersyvän hauska kuin edeltäjänsä. Mutta eipä mitään karnevaalimeininkiä voi odottaakaan, jos kirjailija kirjoittaa jäähyväisiä hahmolle, joka teki heistä molemmista suuria, kauniita ja rikkaita.
Romaanista toisaalla:
Lukutoukan kulttuuriblogi
Rakkaudesta kirjoihin
Lintusen kirjablogi
Kulttuuri kukoistaa kirjablogi
Lukutoukan kulttuuriblogi
Rakkaudesta kirjoihin
Lintusen kirjablogi
Kulttuuri kukoistaa kirjablogi
Minusta tämä tiivisti hyvin Mielensäpahoittaja kirjat, ja tähän olisi hyvä lopettaa. Toisaalta, niin kuin toisessa blogissa Arja pohti, ehkä Kyrö voisi jatkaakin kirjoittamalla Mielensäpahoittajan lapsenlapsista. :)
VastaaPoistaTotta, minuakin jäi kiinnostamaan tämä perinnönjako ja sen seuraukset. En ole Miniää vielä lukenut, mutta Mielensäpahoittajan henkilöt ja ympäristö tarjoavat mielestäni loputtomasti mahdollisuuksia erilaiseen tarinointiin nykyajan ihmisen ongelmista. :)
PoistaHei Anita! Löysinpä sattumalta tieni blogiisi ja aion jatkossakin seurailla. :)
VastaaPoistaMinäkin sain hiljan luettua tämän kirjan, ja arviota pitäisikin näpytellä. Tykkäsin kovasti, ja mielestäni Mielensäpahoittaja taipui yllättävän hyvin kokonaiseksi romaaniksi. Tosin muut henkilöhahmot jäivät hivenen etäisiksi ongelmineen ja muutamat huolimattomuusvirheet tekstissä pistivät silmään. Vaikka aihe oli vakava, onnistui Mielensäpahoittaja jälleen naurattamaan ja ilahduttamaan. :)
Heippa! Seuraile pois, talven aikana voi olla melko verkkaista tämä päivittely kun opinnot lohkaisevat leijonanosan ajastani, mutta hitaushan on päivän sana.
PoistaVähän kyllä häiritsi ja keljuttikin nuo mainitsemasi ongelmat tässä kirjassa, mutta toisaalta tuntuu siltä, että Mielensäpahoittaja on tullut niin läheiseksi hahmoksi itselleni ja monille muille, että jokaisella olisi oma ehdotuksensa siitä miten tästä olisi saanut paremman. =D